Lapset kalterien takana / Incarcerated
Philippines, 2014. Story only in Finnish.
Lue koko reportaasi Lännen Median lehdistä.
Filippiineillä vangitaan vuosittain satoja, jopa tuhansia lapsia. Vaikka rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana, vasta 7-vuotiaita lapsia pidätetään ja pidetään vangittuina epäinhimillisissä oloissa. Huono hygienia, riittämätön ruoka ja fyysinen sekä seksuaalinen väkivalta ovat sellien arkipäivää.
Kun raskas rautaovi avataan, ensimmäisenä vastaan iskee haju. Se on sekoitus taakse jäävän slummin avoviemäreitä ja jätekasoja sekä rakennuksen sisältä hyökyvää hikeä ja likaa. Paahtava kuumuus liimaa kaiken tämän kasvoille. Haju unohtuu kuitenkin nopeasti, kun silmä yrittää tottua lähes epätodelliseen näkyyn: manilalaisen pidätyssellin kalterien takaa tulijaa tuijottaa kymmeniä lapsia.
Osa sellin asukkaista ei kiinnostu tulijoista, mutta moni pojista ojentelee käsiään kalterien välistä ja huutaa tervehdyksiä tutulle sosiaalityöntekijä Joan Conananille.
- Ota minut jo mukaasi, miss Joan, yksi vähän isommista pojista, viiksekäs ja tatuoitu Elvin huudahtaa äänellä, jonka sävy on jotain pilkan ja anelun väliltä.
- Tiedät kyllä, ettei sinua saa täältä ulos ennen kuin tuomari on katsonut tapaustasi, Conanan vastaa ja puristaa pojan kalterien välistä ojennettua kättä.
Lasten oikeuksia puolustavassa Preda-kansalaisjärjestössä työskentelevä Conanan on vieraillut täällä noin kerran kuukaudessa jo vuosien ajan. Predan työntekijät ja vapaaehtoiset hakevat Filippiinien selleistä lapsia, joiden tapaukset on käsitelty, ja vievät heidät poikien koulu- ja turvakotiin noin sadan kilometrin päähän Manilasta.
Nyt Conanan on tullut hakemaan 10-vuotiasta Vincentiä, joka on viettänyt sellissä neljä kuukautta jäätyään kiinni näpistyksestä. Pojan vanhempia tai muita sukulaisia ei ole löytynyt. Häntä ei kuitenkaan lähetetä yksin takaisin kadulle, vaan viedään koulukotiin asumaan.
- Olemme jo pitkään yrittäneet pelastaa poikaa näistä oloista, mutta viranomaiset ovat viivytelleet. Tämä on turhauttavaa, mutta todella yleistä, Conanan kertoo.
Vincentin paperit eivät ole vieläkään kunnossa, mutta sellin toiminnasta vastaava Manilan sosiaalitoimen työntekijä lupaa kirjoittaa ne nyt. Mies istuu työpöytänsä ääreen valtavien paperipinojen taakse ja nostaa katseensa papereista vain harvoin, yleensä käskeäkseen poikia ”pitämään turpansa kiinni”. Hän suostuu vastaamaan kysymyksiimme, mutta nimettömänä.
Tämä alaikäisille tarkoitettu pidätysselli sijaitsee poliisiaseman yläkerrassa. Alakerrassa on toimistohuoneita ja noin sadan hengen putka aikuisille. Yläkertakin kuului aiemmin poliisille, mutta on jo vuoden verran ollut sosiaalitoimen alaisuudessa.
Lasten sellissä asuu noin 40 eri-ikäistä poikaa. Vierailuhetkellä nuorimmat ovat 7-vuotiaita, vanhimmat jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Suuri osa on teinejä, joiden kasvoilla viikset ja akne kertovat alkaneesta puberteetista, mutta moni on vasta lapsenkasvoinen pikkupoika.
Lapset viettävät sellissä yleensä kolmesta kuuteen kuukautta, jotkut jopa vuoden. Rikokset vaihtelevat näpistyksistä ja liiman haistelusta murtoihin, ryöstöihin, raiskauksiin ja murhiin. Suurin osa rikkeistä on kuitenkin suhteellisen vähäpätöisiä: ruoan varastelua ja päihteiden käyttöä.
Tila on pieni ja ahdas, eikä lapsilla ole sänkyjä. Joillakin on ohuet patjat, mutta loput nukkuvat likaisella kivilattialla. Peseytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat, ja vessoja vain yksi. Lasten ihossa näkyy huonosta hygieniasta johtuvia ongelmia, tulehtuneita haavoja ja ötököiden puremia.
Tekemistä ei ole. Lapsille ei tarjota leluja tai pelejä, urheilu- tai ulkoilumahdollisuuksia eikä koulutusta tai kirjoja luettavaksi. Ruoka on riittämätöntä ja epäterveellistä. Yleensä syödään riisiä, joskus myös kalaa tai lihaa. Pojat valmistavat ruoan itse sellin alkeellisessa keittiössä vartijoiden valvoessa.
- Olen nähnyt paljon paikkoja, joissa tingitään jopa perustarpeista, vedestä ja ruoasta. Lapsia on viety selleistä suoraan sairaalaan aliravitsemuksen vuoksi, kertoo Conanan, joka on vieraillut alaikäisille suunnatuissa selleissä ja rangaistuslaitoksissa jo yli kymmenen vuoden ajan.
Tukahduttavan kuumassa sellissä suurin osa pojista makaa apaattisina lattialla. Jotkut tönivät muita, tappelevatkin. Isommat pojat käyvät nurkan takana masturboimassa itseään ja toisiaan. Yhtä lattialla peiton alla makaavaa lasta toiset pojat nimittävät ”hulluksi”, ja välillä joku potkaisee häntä. Vierailun aikana yksi lapsista saa epileptisen kohtauksen.
- Meillä ei ole lääkäriä, mutta jos joku oikeasti sairastuu, kutsumme hänet käymään, vakuuttaa sellin johtaja, joka on koulutukseltaan sosiaalityöntekijä.
Mies kertoo myös, ettei näillä lapsilla ole mielenterveysongelmia, joten psykologia ei tarvita. Conananin mukaan taas suurin osa lapsista kalterien takana olisi ammattimaisen henkisen tuen tarpeessa.
Jutun kuvat Sakari Piippo.