Mirva Helenius

More inclusive communications, visual storytelling & futures

Tyttöjen turvakoti pelasti seksiorjuudelta / Saved from sex slavery 


Philippines, 2014. Story only in Finnish.



Seksuaalinen hyväksikäyttö on Filippiineillä kymmenientuhansien lasten arkea. Gle, Joma ja Rosa pelastettiin tyttöjen turvakotiin. ”Kannan ikuisesti leimaa siitä, mitä minulle tapahtui. Mutta enää en häpeä”, Gle sanoo.

Siro tyttö nostaa kädet päänsä päälle, keinuttaa vartaloaan musiikin tahtiin ja välillä vilkaisee katsojaa viekoitellen kulmiensa alta. Baarin punaiset valot vilkkuvat hänen lapsenomaisilla piirteillään ja uppoavat tummiin, kasvoille valuviin hiuksiin. Kädet laskeutuvat lanteille ja kohti reisiä, nostavat hierovin liikkein sortsien lyhyitä lahkeita yhä ylemmäs.

– Tässä on Prinsessa. Hän lähtee mielellään sinun mukaasi ja tottelee käskyjäsi. 1 500 pesoa (alle 30 euroa), sanoo ääni jostain kuvakulman ulkopuolelta.

Prinsessa, oikealta nimeltään Gle, värähtää vieläkin tuon äänen kuullessaan. Gle kertoo, että puhuja on amerikkalaismies, joka ensin auttoi Glen äärimmäisen köyhää perhettä ja lopulta tuhosi sen. Video on kuvattu salaa lähes kolme vuotta sitten osana operaatiota, jonka päätteeksi Filippiinien poliisi ja Preda-niminen lastensuojelujärjestö pelastivat alaikäisen Glen striptease-baarista ja toivat tämän turvakotiin.

– Videon tyttö en ole minä, vaan roolihahmo nimeltään Prinsessa. Esitin osaani, sillä minun oli pakko, mutta en koskaan oikeasti ollut sellainen, Gle sanoo.

15-vuotiaana Gle ei ollut edes suudellut ketään. Vain vuotta myöhemmin hän oli filippiiniläisen tyttöbaarin suosituin prostituoitu, jonka parittamisesta syytetään keski-ikäistä amerikkalaismiestä ja tytön omaa adoptioäitiä.

Nyt 18-vuotias Gle pitää edelleen tanssimisesta ja pukeutuu vieläkin välillä mikrosortseihin. Mutta enää hän ei piiloudu hiusten tai roolien taakse eikä tottele muiden käskyjä, vaan katsoo ihmisiä silmiin ja tekee oikein itseään kohtaan. Oikeudenkäynti on kesken, eikä miestä tai äitiä ole tuomittu, mutta Gle tahtoo nyt tuoda esiin oman tarinansa.

– Vaikka se on vaikeaa, kerron tarinaani avoimesti, jotta voisin pelastaa muita samanlaiseen tilanteeseen joutuneita ja auttaa heitä selviytymään, Gle sanoo.

Lue koko juttu Me Naisten nettisivuilta.
Jutun kuvat Sakari Piippo.